You are currently viewing Miksi omista kokemuksista kirjoittaminen kannattaa?

Miksi omista kokemuksista kirjoittaminen kannattaa?

Vanhemmuudesta ja etenkin erityisvanhemmuudesta kirjoittaminen tekee hyvää. Kirjoittaminen on oiva tapa jäsentää omia ajatuksia, tutkia sisintään, syventää ymmärrystä asioista, etsiä mielenrauhaa – ja tietenkin jakaa asioita toisten kanssa.

Rakkaat kanssaihmiset, kuinka teillä on vuosi 2019 lähtenyt käyntiin? Minulla on lähtenyt ainakin ihan hyvin, kohtalaisen rauhallisesti. Meillä jostain syystä lomille siirtyminen on vaikeaa, mutta arkeen palaaminen paljon helpompaa. (Onkohan muilla samoin?)

Arkeen palaaminen tarkoittaa yleensä myös sitä, että hiljalleen pääsen näihin kirjoitusrytmeihinkin kiinni. Pidän aina välillä kirjoitustaukoja blogista, vaikka koskaan en taukoja ole suunnitellut. Niitä vain tulee. Tämän blogin tekstien kirjoittamisessa on kyse luovasta prosessista, joka ottaa oman rytminsä. Välillä kirjoittaminen on tuottavampaa ja välillä on haettava vauhtia oman mielen syövereistä.

En kestäisi tehdä Erityisvanhemman korjaussarjasta sellaista blogia, jossa tärkeintä olisi vain tuottaa kaikenlaista sisältöä riippumatta siitä, onko teksteillä todellista arvoa minulle ja lukijoille. Varmasti sellaisia ”vähempiarvoisia” tekstejä on joukossa, mutta en ole niitä ainakaan liukuhihnametodilla tuottanut. Pidän tärkeänä, että blogini liikuttaa jotain ensin minussa, jotta uskon sen olevan iloksi myös muille.

Kirjoittaminen tekee hyvää

Kirjoittaminen on ajattelemista, ja siksi se tekee hyvää ihmiselle. Kirjoittaminen voi tuntua vaikealta, varsinkin jos yrittää ajatella vaikeilta tuntuvia asioita. Mutta mitä vaikeammista asioista saa sanoja paperille, sitä palkitsevampaa kirjoittaminen on. Kirjoittamalla olen oppinut paljon ja syventänyt ymmärrystäni itsestäni, vanhemmuudesta, lapsista ja itse asiassa kaikista asioista, joista koskaan olen kirjoittanut.

Kirjoittamisella on myös muita positiivisia vaikutuksia. Kirjoittaminen mm. lievittää stressiä ja ahdistusta, auttaa löytämään ratkaisuja ja uusia oivalluksia ja pitää aivot paremmassa kuosissa. Oman kokemukseni mukaan alati kasvavan entropian eli epäjärjestyksen maailmassa asiat vain loksahtavat paremmin paikoilleen, kun niistä vähän kirjoittelee.

Vanhemmuudesta kirjoittaminen on hyvä esimerkki. Nykyajan vanhemmathan on heitetty keskelle erilaisten vaatimusten ja odotusten ristipainetta, jossa joskus tuntuu, että vaikka kuinka yrittäisi, niin koskaan ei ole hyvä. Mutta jos hämmentynyt ja epätietoinen vanhempi ottaa kynän käteen ja erittelee kaiken kuonan ympäriltään ja sisältään paperille, voi hän äkkiä tajuta ymmärtävänsä, miten HÄNEN ITSENSÄ tulisi asioista ajatella.

Kirjoittamisessa on tosin omat sudenkuoppansa, esimerkiksi jumittuminen. Jumittumista voivat olla vaikka tietynlaiset pakkoajatukset, joita ei kykene ylittämään. Meistä jokainen on joskus omaksunut asioita, jotka ovat juurtuneet omaan mieleemme niin perustavanlaatuisina totuuksina, että emme anna itsemme ottaa vastaan tosiasioita, jotka olisivat ristiriidassa totuutemme kanssa. Silloin oma järkeilymme tuottaa ainoastaan kehää kiertäviä tekstejä, joilla yritämme perustella omaa oikeassaoloamme. Seurauksena päädymme suu vaahdossa kirjoittamaan somessa raivokkaita perusteluita sille, että maa on litteä pannukakku, jotka aurinko kiertää.

Jumittumista on myös jatkuva vellominen negatiivisissa tunteissa. Vaikka joskus on hyvä vain vuodattaa ulos kaikki mieltä painava taakka ja purkaa paperille kaikki se epätoivo, häpeä, suru ja muu paha olo, jota joutuu kantamaan, niin niistä pitää päästää myös irti. Ihmiset ovat välillä todella kiintyneitä omaan kurjuuteensa. Silloin vuodatus ei tuota mitään muutosta eikä auta suuntaan tai toiseen.

Jumittunut ihminen ei kehity. Siksi kaikenlaiset jumit kannattaa ylittää parhaansa mukaan. Parasta tekstiä ainakin minulla syntyy, kun annan kaikkien tunteiden ja ajatusten nousta vapaasti pintaan, otan ne vastaan, erittelen ne ja päästän niistä irti. Silloin voi ihan huomaamattaan nähdä oman ajattelunsa ja ymmärryksensä kehittyvän.

Materiaali ei lopu kesken

Ehkä pohdit nyt, että mistä sitä sitten kirjoittaisi, kun ei sitä kuitenkaan ole mitään mielenkiintoista sanottavaa? Mutta on sinulla. Lapset ja perhe-elämä tuottavat loputtoman määrän materiaalia. Riittää kun pysähdyt vaikka hetkeksi johonkin, mitä lapsesi sanoi tai teki, ja pohdit, mitä itse ajattelet ja tunnet asiasta. Sitten kirjoitat asian auki. Kokeile muutama kerta, niin huomaat varmasti tekeväsi uusia oivalluksia elämästäsi.

Kannattaa aloittaa pienestä. Voit kirjoittaa ihan vaikka somepäivityksiä tai yksityistä päiväkirjaa, ehkä aloittaa oman blogin. Eikä sinun ole pakko juuri kirjoittaa. Voit käsitellä asioita myös muiden luovien tapojen kautta kuten maalaamalla, säveltämällä tai vaikka tekemällä videoita. Valitse itsellesi sopivin tapa, kirjoittaminen ei ole kaikkien juttu. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan.

Jos et kuitenkaan innostunut vielä kirjoittamisesta, niin minä aion edelleen kyllä jatkaa kirjoittamista. Eli voit laittaa minulle toiveita aiheista, joista haluaisit lukea. Laita vaikka kommentti tähän tai Facebook-sivulle tai ota yhteyttä yksityisviestillä. Kerro samalla myös vähän, mitä sinulle kuuluu ja miten menee? Olisi kiva kuulla!


Tällä artikkelilla on 6 kommenttia

  1. Satu

    Olet oikeassa, kirjoittaminen tekee hyvää.

    Usein, etenkin blogien ja todennäköisesti myös päiväkirjojen kanssa taitaa käydä niin, että alkuun purkaa itseään paperille usein, reilusti ja pitkästi. Alkuun takana on paljon asioita joita aluaa suoltaa ulos. Pikkuiljaa purkautumisen tarve vähenee ja kirjoittamisen tarvekin ehkä pienenee. Tämä ei ole toki tutkittua tietoa muutoin kun omaa tarkastelua useamman blogin kohdalta 🙂 Ja ehkä lukijalle merkityksetön teksiti on kuitenkin antanut sen kirjoittalle jotain iloa?

    Toki blogit joita kirjoitetaan taloudellisista lähtökohdsta ovat asia erikseen, heidän on tuotettava uutta sisältöä jatkuvasti ja säännöllisesti.

    Itse kirjoitan myös sellaisia asioita jotka eivät suoraan kohdistu perheeseeni mutta herättää ajatuksia, saattaa välillisesti vaikuttaa lasteni elämään. Jos ei juuri nyt, ehkä tulevaisuudessa

    Ehkä on hyvä, että on blogi mihin kirjoittaa koska paikkakuntamme sanomalehti tuskin jaksaisi innostua, että purkaisin jatkuvasti ajatuksiani heidän Mielipide-osiossaan; jossa on kyllä ajatuksiani on julkaistu. Mutta rajansa kaikella.

    Tuota jumittumista olen pohtinut omalla kohdallani, tuntuu, että elämämme pyörii samaa ympyrää jatkuvasti. Samat haasteet, samat ongelmat, ympäristö ja asiat jotka pitää sylkeä ulos. Mutta huomaan, että kirjoittamalla saan itselleni esille keinot, muistutan itseäni olemassa olevista faktoista joila pääsemme eteenpäin. Mieli on keveämpi ja huominen näyttäytyy valoisammalta. Jos joku onkii siinä samalla jonkun tiedonmurun, hyvä niin.

    Salaa haaveilen, että osaisin piirtää ja maalata. Koska en osaa, pitää tyytyä kirjoittamiseen 🙂

    1. Arto Bäckström

      Hyvä pointti tuo huomio kirjoittamisen tarpeen vähenemisestä. Itse olen suhtautunut kaikkiin kirjoitusjuttuihini aina projekteina, jotka loppuvat ennemmin tai myöhemmin. Usein sitä tavallaan kirjoittaa jotain itsestään ulos, jonka jälkeen asia on ainakin siltä erää taputeltu, kirjoittaminen on tehnyt tehtävänsä.

  2. Erityisäiti

    Osui taas tuo tämänkertaisen kirjoituksesi sisältö. Nyt juuri on miettinyt niin paljon kaikkea, nuoren autistin itsenäistymisen kynnyksellä – että kirjoitettavaa todennäköisesti tulisi alkuun ainakin piiittkästi. Olen miettinyt erityisnuoren oman itsensä hahmottamista tässä maailmassa. Joka hänen kuvaamanaan esittäytyy kovin kaoottisena ja vaikeana ymmärtää.
    Olen miettinyt sitä, kuinka edelleen tiukassa ovat erityisihmisiin kohdistuvat ennakkoasenteet. Kuinka helposti yhdistetään autismikirjon pulmat suoraan automaattisesti kehitysvammaisuuden kanssa, vaikka aina ne eivät yhdessä esiinny.
    Olen miettinyt sitä, mitä sitten teen ja huolehdin, kun oma erityisihmiseni lähtee omilleen? Osaanko olla enää ilman huolia? Niin ihanaa kuin lapsen omilleen lähteminen onkin, erityisyyden kanssa se jättää perheeseen ison ammottavan kuopan. Henkisesti siis.
    Tällaisia mietteitä. Saitpa istutettua minuun
    Ajatuksen oman blogin kirjoittamisesta. Kiitos ❤️

    1. Arto Bäckström

      Toivon todella hartaasti, että aloittaisit blogin ja kirjoittaisit juuri noista teemoista, koska minä jo monet monet muut tulemme kohta samaan vaiheeseen perässäsi ja siitä olisi paljon apua, jos joku olisi jo pureskellut tuon ikävaiheen juttuja valmiiksi. Ja olisi siitä sinullekin varmasti iloa! Ja blogi on muuten siitä turvallinen ja kiva alusta, että sitä voi halutessaan pitää täysin anonyymisti 😉

  3. Virve Löppönen

    Hei,Arto!
    Voi kumpa miula olisikin jotain hyvää kerrottavaa sinulle.

    Voimme perheessämme tosi huonosti.
    Meillä käy lastensuojelu,perhetyö. 14 hoitotahoa nyt. On lisääntynyt viimeisestä.

    Luulen,että perheemme hajoaa.
    En jaksa enää hoitaa parisuhdettamme. Olen liian pitkään yksin hoitanut lapsemme asiat. Taistellut oikeuksista,jotka olen saanut läpi.

    Itkenyt,ahdistunut,vihannut,surrut..
    Masennusvaihe miulöa nyt menossa.

    Olen henkisesti täysin loppu ,joka vaikuttaa etten jaksa fyysisestikkään hyvin. Kaupassa käyn ,sielläkin usein saan ahdistuskohtauksen.

    Mie olen aina tykännyt kirjoittaa. Pidän sitä yhtenä tärkeänä terapiana.

    Sinne puran tunteitani sekä hyviä että huonoja. Ihan suoraa tekstiä mitä juuri silloin tunnen. Ja se auttaa.
    Myös molemmista pojista kirjottelen. On helppo sitten lukea hoitotahoille ja palavereissa.

    Samoin omaa päiväkirjaani pidän mukanani terapiassani mm.

    Olen aina rakastanut kirjoittamista.

    Nuorempi poikani pitää myös päiväkirjaa päivistään.
    Olen laittanut erilaisia kysymyksiä hänelle esim . Mitä kuuluu,miten koulupäivä meni,miten aamusi meni jne…. Eemil on parilla sanalla vastannut.

    Tämän otamme ensi viikolla mukaan Eemilin lääkärille.

    Mitä lomaan ja arkeen tulee.

    Kyllä loma on siitä ihana,että saa nukkua pitempään ja sitä voi suunitella erilailla kun arkea.

    Mutta kyllä näiden erityislasten kanssa se selkeä päivärytmi on erittäin tärkeää.

    Hienoa kuulla,että teillä on vuosi alkanut hyvin.

    Meillä tosiaan eletään vaikeita aikoja .
    Olemme niin väsyneitä kaikki tähän. Ratkaisu tehtävä.
    Oma sairauteni myös ottaa omansa.

    Mutta elossa ollaan ja toivoen parempaa.

    Olinkin jo ikävöinyt siun kirjoituksia. Mutta välillä on hyvä pitää taukoa asiassa kuin asiassa.

    Hyvää alkanutta vuotta siulle ja perheellesi.
    Voimia päiviin!

    Terveiset Savonlinnasta

    – Virve

    1. Arto Bäckström

      Hei Virve! Olen pahoillani, että perhetilanteesi on mennyt noin hankalaksi ja kuormittavaksi. Toivottavasti asiat alkavat helpottua tänä vuonna.

      Mutta olipa kiva kuulla, että olet noin aktiivinen kirjoittaja itsekin. Sitä puolta en sinusta tiennytkään. Thumbs up!

Vastaa käyttäjälle Satu Peruuta vastaus