You are currently viewing Erityislapsiperheet ovat myös poikkeustilojen aikoina monimuotoinen joukko

Erityislapsiperheet ovat myös poikkeustilojen aikoina monimuotoinen joukko

Koronakevät on ollut kaikille perheille varmasti jotain ihan muuta kuin etukäteen oli suunniteltu. Kouluissa siirryttiin etäopetukseen, harrastuksia on peruttu tai siirretty verkkoon ja liikkumista on jouduttu kaikin tavoin rajoittamaan. Tämä kevät on monissa perheissä ollut hyvin rankka.

Erityislapsiperheet eivät oikeastaan ole tässä suhteessa mitenkään poikkeava joukko. Joissain perheissä ovat ongelmat saattaneet kärjistyä, monissa taas eletty seesteisintä aikaa koskaan. Vaikka voisi ajatella, että erityislasten kanssa sitä hankaluuksissa olisikin, kun yhteiskunnassa siirrytään poikkeustilaan, niin ihan näin suoraviivaisesta asiasta ei ole kyse.

Kevään aikana on paljon puhuttu siitä, miten mielenterveys- ja päihdeongelmat, köyhyysriski, yleinen epävarmuus ja monet muut ongelmat kärjistyvät lapsiperheissä. Myös erityislapsiperheiden tuen saanti (tai oikeammin sen puute) on nostettu esiin silloin tällöin – ja ihan syystäkin! Kun maailma muuttuu epävarmemmaksi ja tutut rakenteet sortuvat ympäriltä, on ihan selvää, että ongelmia tulee. Ei ole ihme, jos perheissä, joissa voimavarat ovat jatkuvalla koetuksella, ongelmat kärjistyvät entisestään.

Tämä on kaikki totta, eikä asiaa tule vähätellä lainkaan. Haluan kuitenkin vähän monipuolistaa tätä julkisuudessa rakennettua kuvaa erityislapsiperheistä, sillä hyvin monessa perheessä on eletty aivan toisenlaista arkea poikkeustilan aikana.

”Tätä varten sitä on harjoiteltu!”

Maaliskuussa, kun poikkeustilaan liittyviä rajoituksia alettiin asettaa, huomasin sosiaalisen median täyttyvän vanhemmista, jotka päivittelivät arjen kuormittavuutta ja hankaluutta. Monesta vanhemmasta tuntui hankalalta, kun ei voinut olla varma, voiko tehdä kunnolla töitä, kun pitää huolehtia lapsistaan. Kotona olevia lapsia piti tukea enemmän ja arkea ennakoida päivittäin, jotta ruokahuolto, koulunkäynnin tukeminen ja muu elämä pelaisi. Monia alkoi nopeasti väsyttää, pelottaa ja tuskastuttaa koko tilanne.

En voinut tuolloin olla ajattelematta, että kaikki tavan perheet saavat nyt kokea pienen siivun siitä arjesta, jota monet erityislapsiperheet elävät koko ajan: on ennakoitava lasten vaikeuksia, rakennettava selkeät ja tarkat struktuurit, etsittävä tietoa ja tukea aktiivisesti samalla tukeutuen eniten vain itseensä sekä salaa pohdittava jatkuvasti, miten oma perhe tulee pärjäämään ja onko paluuta normaaliin arkeen enää koskaan tiedossa.

Samalla juttelin vertaisyhteisöissäni toisten erityisvanhempien kanssa, joilla useimmiten oli samanlainen kokemus tilanteesta kuin minulla, että onhan tässä vähän kaikenlaisia hankaluuksia tullut koronan takia, mutta pitkälti samanlaista arkea eletään kuin ennenkin. Monet ovat kertoneet, että sosiaalisen kuormituksen minimoituminen on jopa parantanut erityislasten hyvinvointia niin paljon, että poikkeusaika on ollut kotona varsin seesteistä aikaa.

Vaikka poikkeustilan tuomat rajoitukset aiheuttavat erityisjärjestelyjä kaikille perheille, ovat erityisvanhemmat jo niin tottuneita siihen, että koko ajan pitää säätää kaikkea, mikään ei tahdo sujua helposti, muuttuviin tilanteisiin on sopeuduttava jatkuvasti ja kaikenlainen oireilu kuormittaa arkea ihan helkkaristi. Erityislapsiperhe-elämä on siis eräänlainen survivalismin muoto, jossa jatkuvasti valmistaudutaan elämään poikkeusolojen keskellä!

Elämää jatkuvassa poikkeustilassa

Poikkeustila on erityislapsiperheissä tyypillisesti se pysyvä tila. Koskaan et voi olla varma, miten asiat lasten kanssa huomenna kehittyvät. On pakko varautua henkisesti kaikkeen. Nyt kun koko yhteiskunta on saanut kokeilla elämää hieman samanlaisessa tilanteessa, en ole lainkaan vahingoniloinen. Sen sijaan osaan kokea syvää myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, joilla poikkeustilanne aiheuttaa vaikeuksia elämässä.

Tiedän todella hyvin, miltä se tuntuu, kun osallistuminen yhteisöjen ja yhteiskunnan toimintaan on niin rajoitettua, että monenlainen lasten kanssa harrastaminen, ihmisten pariin lähteminen, koulunkäynti ja työssäkäynti sekä ylipäätään tavanomaisen elämän eläminen muuttuvat lähes mahdottomiksi. Siksi tällainen rajoitusten kanssa eläminen ei olekaan hetkauttanut minua ja monia muita erityisvanhempia niin paljon, kun olemme jo ehtineet sopeutua siihen monen vuoden ajan.

Eri tilanne on tietysti niillä perheillä, joilla koronavirus on perussairauksien tai muiden riskitekijöiden vuoksi merkittävä terveydellinen riski. En voi kuin yrittää kuvitella, miten suuren lisästressin virus on heille aiheuttanut. Tsemppiä heille tähän yhä jatkuvaan koitokseen!

Kaiken kaikkiaan erityislapsiperheet ovat erittäin monimuotoinen joukko erilaisia perheitä erilaisin rajoittein. Toisille, kuten meille, poikkeustilan aikainen elämä on ollut hyvinkin siedettävää ja jopa hyvää, kun taas toisissa perheissä oireilu on voinut kärjistyä pahasti ja tuen saanti viivästyä. Loput asettuvat sitten näiden välille tai sitten elävät ihan erilaista elämää kuin olen tässä edes osannut selostaa.

Tällä artikkelilla on 4 kommenttia

  1. satu aaltonen

    Ymmärrän pointtisi ja kuten sanoit erityisperheitä ja -lapsia on erilaisia. Meidän perhe kuuluu niihin, joille korona oli katastrofi. Työtön jo valmiiksi uupunut yksinhuoltaja ja siihen päälle koulut kiinni! Se päivä on toooodella pitkä erityislapselle, jonka päivän kohokohta on koulu kavereineen ja puuhaamisineen. Olin järjestänyt lapselle myös paljon harrastuksia, jotta saisin edes hetken hengähdystauon. Nyt kaikki loppui kuin seinään, myös tilapäishoito ja omaishoitajan vapaidenpito ja jouduin ohjelmatoimistoksi 24/7! Odotan todella paluuta normaaliin ennenkuin sekoan täysin!

    1. Arto Bäckström

      Ymmärrän hyvin tuskasi! Pari vuotta sitten oma tilanteemme olisi ollut vielä varsin samanlainen. Voimia arkeen!

  2. Satu-Marja Honkakari

    ”Tätä varten sitä on harjoiteltu” suunnilleen tuo oli omakin ajatukseni kun epävarmuus, tiukka päiväjärjestys viikonruokalistat, kotoa opiskeleva lapsi, harrastusrajoitteisuus, kontaktien rajoittaminen astuivat kaikille kehiin. Nyt emme ole vain ole ainoita jotka elää tällaista elämää. Kaikki niin tuttua!!! Tässä on ollut hyvää ja haastavaa! Huoletonta ja huolestuttavaa kaikkea, mitä elämään mahtuu.

    Kiitos tekstistä hyvin voin samaistua!

    1. Arto Bäckström

      Kiitos kommentista! Uskon, että samaistumispintaa riitti.

Vastaa käyttäjälle Satu-Marja Honkakari Peruuta vastaus