You are currently viewing Uudet sivut, vanhat kujeet

Uudet sivut, vanhat kujeet

Blogissa on ollut hiljaista nyt hetken aikaa, mutta vain siksi, että rakensin Erityisvanhemman korjaussarjalle uudet verkkosivut. Tadaa! Olen saanut niin runsaasti kannustavaa ja voimaannuttavaa palautetta, että ajattelin sitoutua vähän pidemmäksi aikaa kirjoittamaan blogia. Samalla päätin uudistaa blogin ulkoasun ja hankkia sille oman verkko-osoitteen. Blogi siis löytyy jatkossa osoitteesta erityisvanhemmuus.fi ja vanhaan osoitteeseen ei enää päivitetä sisältöä. Kaikki vanhat päivitykset ja sisällöt on siirretty sellaisenaa tälle uudelle sivustolle, joten kaikki artikkelit ovat edelleen tallessa ja luettavissa.

Uusia kirjoituksia pyrin julkaisemaan kuten ennenkin, tosin mitään tiettyä julkaisutahtia en uskalla luvata. Yritän myös lisätä sivustolle hiljalleen muutakin sisältöä, josta voi olla hyötyä tai iloa lukijoille. Palautetta uusista sivuista, sisällöistä tai aihepiiristä voi laittaa osoitteeseen arto(at)erityisvanhemmuus.fi tai vaikka kommenttina tähän kirjoitukseen.

Erinomaista kevään jatkoa kaikille lukijoille! Ja jaksamista arkeen!

Vastaa