Erityisen vanhempana sitä hakee jatkuvasti merkkejä käänteestä parempaan. Optimistina olen vielä taipuvainen luomaan herkästi toiveita pientenkin muutosten ilmetessä. Sitä kovempi onkin sitten pettymys, kun muutos osoittautuu hetken mielenhäiriöksi tai kausivaiheluksi, jota seuraa entistä suurempi takapakki voinnissa. Sinänsä kehittyminen on aina aaltomaista, joten välillä mennään eteenpäin ja sitten taas taaksepäin. Kuitenkin sitä on aina mukana sellainen pelko, että jos ei tämä tästä mihinkään muutukkaan – tai ainakaan paremmaksi.
A:n kanssa on tilanne rahoittunut viime viikkojen aikana, joten me vanhemmatkin olemme päässeet siltä osin hengähtämään vähän enemmän. Viime viikko oli jotenkin uskomattoman ihmeellinen, että onko tuo meidän poika ollenkaan. A kertoi osastopäivän jälkeen vuolaasti kuulumisensa ja päivän tapahtumat, vaikka aiemmin ainoa tikistämällä tikistetty kommentti päivästä on ollut että ”ihan hyvin meni”. Viime viikolla näimme rauhallisen, iloisen, energisen ja sosiaalisen pojan, joka lähti ulos leikkimään naapurilasten kanssa siinä missä muutkin. Sunnuntaista alkaen tilanne on alkanut jälleen ”normalisoitua”, eli hankalia tilanteita tulee ja menee. Kokonaisuudessa näyttäisi kuitenki siltä, että parempaa kautta eletään jälleen.
Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin myös positiivisten muutosten jäljittäminen voi olla haastavaa. Yksi vaikuttava tekijä on varmasti ollut se, että A:n päiväosastojakso on jatkunut tarpeeksi pitkään. Osastolla A saa jatkuvan aikuisen huomion ja tuen, ja rasittava sosiaalinen kuormitus saadaan minimoitua. Lisäksi aloitettiin uuden lääkityksen kokeileminen, josta ei voi olla täysin varma, kuinka nopeasti ja kuinka paljon se on voinut vaikuttaa. Ainakaan lääkitys ei ole ollut haitaksi. Tilanteeseen saattaa vaikuttaa myös se, että A:n elämässä ei ole vähään aikaan tullut muita isompia muutoksia tai ei ole tiedossa, että niitä ihan heti olisi tulossakaan. Se rauhoittaa.
Mutta ettei tässä alkaisi tarpeettoman optimistiseksi tai toiveikkaaksi, on sanottava, että tällä viikolla meininki ei ole ollut ihan pelkkää juhlaa, vaan päiviin on mahtunut myös haastavia tilanteita ainakin kotosalla. Hankalia siirtymiä, kiukkua, tunnejumia ja muuta sen sellaista ilmenee. Se, mikä on kuitenkin erilaista vaikeimpiin aikoihin verrattuna, on tilanteiden ymmärrettävyys. Kun A saa kohtauksen ja reagoi johonkin, osaamme paikantaa reaktion aiheuttajan. Kyllä se helpottaa, kun osaa edes paikantaa, johtuuko hermostuminen väsymyksestä, odottamattomista muutoksista, sosiaalisesta kuormituksesta vai jostain muusta A:lle hankalasta asiasta.
Ja juuri, kun olin jo ajattelemassa, että ehkä ei pitäisi vielä olla liian toiveikas, sain kuulla maagiselta tuntuneet sanat: ”Isi, sä oot paras isi, joka maailmassa on!”
