Olen saanut tämän blogin perustamisen jälkeen paljon yhteydenottoja, joissa ihmiset ovat halunneet kertoa omasta elämästään, puhua oman tarinansa. Vaikka jokaisen tarina on erilainen, niin monien elämässä tuntuu tapahtuvan samanlaisia asioita ja moni käy läpi samoja vanhemmuuteen liittyviä ajatuksia ja tunnetiloja. Viestejä on ollut mukava lukea, koska niistä tulee itselle lämmin tunne siitä, etten ole yksin. Yhtä lailla uskon olevan hyväksi avautua omasta elämästään jollekin, joka ymmärtää tilanteen heti eikä tuomitse tai syyttele. Erityisvanhemmuutta on niin monen sorttista, että minä en ainakaan koe tarpeelliseksi arvostella ketään.
Vertaistuki on voimauttavaa. En vielä ole törmännyt sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa vertaisen kanssa keskusteleminen ei toisi minkäänlaista helpotusta ja apua. Toista ihmistä on niin paljon helpompi ymmärtää, jos itsellä on samanlaista elämänkokemusta. Ja se ymmärrys on usein paljon syvempää kuin mitä pelkillä sanoilla voi ilmaista. On vapauttavaa, kun voi kertoa, muttei tarvitse selitellä. Kiitos siis kaikille teille, jotka olette jakaneet tarinanne kanssani. Otan viestejä vastaan jatkossakin.
Yksi asia minua on kuitenkin jäänyt häiritsemään: jotkut ovat kertoneet kamppailevansa samojen asioiden kanssa yksin. Ehkä he ovat viitanneet vain yksinhuoltajuuteen, en tiedä. Toivon, että heilläkin on elämässään ihmisiä, joista on tueksi erityisvanhemmuuden haasteiden keskellä. On suorastaan pelottavaa ajatella, että jotkut ovat todella täysin yksin vaikeissa elämäntilanteissa. Ja näitä ihmisiä on aivan liikaa.
En ole hirveästi neuvoja jaellut tässä blogissa, mutta sellaisen neuvon olen valmis antamaan, että hakeutukaa vertaistuen pariin. Siinäkin tapauksessa, että sukulaisten ja ystävien muodostama verkosto olisi vahva, tekee vertaistuki erittäin hyvää. Eri järjestöt järjestävät erittäin laadukasta vertaistoimintaa, ja lisäksi erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia itseohjautuvia ryhmiä löytyy mm. Facebookista. Sekä järjestöjen toimintaan että Facebook-ryhmiin voi hakeutua hyvin matalalla kynnyksellä.
Itse voin suositella kaikkia FinFamin (mielenterveysomaiset) alueyhdistyksiä, joiden toimintaan voi lähteä, jos on vähänkään huolta läheisensä psyykkisestä voinnista. Jos erityishaasteet liittyvät muihin kuin psyykkisiin ongelmiin, löytynee silloinkin sopiva järjestö, joka voi tarjota vertaistukea ja muuta apua. Ja edelleen tätäkin blogia voi lukea ja kommentoida, varsinkin jos siitä saa iloa ja helpotusta omaan arkeen.