Yksi tärkeä asia, joka vaikuttaa paljon omaan jaksamiseen, on kyky suunnitella asioita huomista pidemmälle. Se ei ole ollut itsestäänselvyys. Itse olen luonteeltani sellainen, että tykkään suunnitella ja ajatella asioita pitkällä tähtäimellä, jopa 10–20 vuotta eteenpäin. En tietenkään lähde ajatuksesta, että ne suunnitelmat sellaisenaan toteutuisivat, vaan enemmänkin kyse on erilaisten mahdollisuuksien, tavoitteiden ja kehityksen hahmottelusta. Hyvinä hetkinä ajatuksissa on tulevaisuuden turvaaminen ja huonoina toivo paremmista ajoista.
Nyt olemme taas ehkä pääsemässä tilanteeseen, jossa elämää kykenee suunnittelemaan tulevaa viikkoa pidemmälle. On voimauttava tunne, kun pystyy ajattelemaan, että tulevaisuudessa ei elämä tunnukaan pelkältä selviytymiseltä. Selviytyminen on pahimmillaan tuntunut syrjäytymiseltä, jossa tulevaisuus näyttää enemmän luisulta kohti oman elämänhallinnan menettämistä. Tällaisessa tilanteessa ei auta, jos alkaa tuntua siltä, että yhteiskunta ei pysty tarjoamaan kunnollista tukea vaan syrjäyttää meidät väliinputoajat kokonaan. Kun tunne oman elämän hallitsemattomuudesta kasvaa, oma käytös alkaa muuttua oudoksi, jopa irrationaaliseksi, eikä enää oikein jaksakaan yrittää parantaa omaa elämänlaatua. Jos asiat eivät enää ole omissa käsissä, miksi enää yrittää mitään?
Yli vuoden verran olemme olleet A:n kanssa selviytymistilassa*, koska A:n arvaamaton käytös, päivien ennakoimattomuus, väkivaltainen impulsiivisuus, vaikeudet toimia minkäänlaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja jatkuva uupumus liiallisen kuormituksen alla ovat hallinneet elämäämme. Läheisverkoston, lastenpsykiatrian, terapian ja lastensuojelun tuella ollaan kyllä sinnitelty eteenpäin, mutta nyt olemme päässeet ensimmäistä kertaa vaiheeseen, jossa alamme suunnitella pidemmän aikavälin ohjelmaa, jossa jatkuvan kriisitilan hoito vaihdetaan sopeutumiseen ja hallittuun elämään. Pelkkä ajatuskin tästä innostaa.
Lapset pelaavat usein Minecraft-peliä, jossa voi valita, pelaako selvitymistilassa vai luovassa tilassa. Olen itse puhunut, että nyt yritämme omassa elämässämme vaihtaa selvitymistilasta luovaan tilaan. Luovassa tilassa kun ehtii rakennella asioita ja nauttia elämän tuomista hyvistä asioista, joita meilläkin on selvästi enemmän kuin niitä huonoja. Kunhan vaan ei ole pakko antaa niiden masentavien tekijöiden hallita elämää.
