You are currently viewing Lastensuojelun ja psykiatrisen yhteistyö auttoi katkaisemaan kriisin – ainakin taas tältä erää

Lastensuojelun ja psykiatrisen yhteistyö auttoi katkaisemaan kriisin – ainakin taas tältä erää

Noin kuukausi sitten olimme jälleen tilanteessa, että emme enää pärjänneet A:n kanssa kotona. Tunnin mittainen koulupäiväkin oli jo liikaa ja useana päivänä jouduimme lähtemään kesken päivän koululle hakemaan lasta kotiin. Lisäksi jokainen ilta ja viikonloppu, kun koko perhe oli koolla, kaikki aika meni hankalien tilanteiden välttämiseen. Sellaiseen jatkuvaan tulipalojen sammutteluun on kyllä ollut muinakin aikoina pakko tottua, koska tilanteiden ennakointi on monilta osin mahdotonta. Ainoa ennakoitava asia tuntuu olevan se, että kohta joka tapauksessa räjähtää. Mutta siinä vaiheessa, kun A:n agressiiviset ja väkivaltaiset purkaukset alkoivat vaatia vähintään kahden aikuisen täyden huomion, olisimme joutuneet jättämään neljä muuta lasta lähes täysin vaille huomiota, mikä ei pikkulapsiperheessä ole mahdollista edes teoriassa.

Siispä hakeuduimme akuuttipsykiatriselle Lastenlinnaan. Siellä A vietti noin viikon, jonka jälkeen oli kotiutuksen aika. Kotona hän ehti olla vajaan vuorokauden ennen kuin oli pakko saada taas lapsi hoitoon. Akuuttiosastolle pääsy ei ole ihan niin helppoa, mitä sen ehkä pitäisi olla. Jos lapsen vastuulääkäriä ei tavoiteta, ei akuuttiosasto voi ottaa lasta suoraan hoitoon, koska siihen vaaditaan hoitavan lääkärin lähete. Vaihtoehtoisesti voi mennä sairaalapäivystyksen kautta, mutta mene siinä nyt jonottamaan rauhattoman ja aggressiivisen erityislapsen kanssa, kun jopa kenkien pukeminen on sillä hetkellä ylivoimaista.

Nyt olimme sitten siinä tilanteessa, että hoitavaan lääkäriin ei heti saatu yhteyttä. Kutsuimme kotiin hätäavuksi sukulaisia, jotta me vanhemmat pystyimme soittelemaan ja selvittelemään, että mitähän sitten tehdään. Lopulta jouduimme tarttumaan viimeiseen oljenkorteen eli lastensuojelun kriisipäivystykseen. Kriisipäivystyksestä sitten vastattiin, että lapsi ei kuulu heille, koska tarvitsee psykiatrista hoitoa. Että näin. Olimme jo varautuneet lähtemään porukalla sairaalapäivystykseen, kunnes saimme tiedon, että hoitava lääkäri ja akuuttiosaston lääkäri olivat nyt jutelleet, että osastolle on lupa mennä.

Toisen kerran akuuttiosastolle tultuamme alkoi heti selvittely siitä, mihin A voisi sieltä seuraavaksi siirtyä, jos kotona oleminen on liian hankalaa tässä tilanteessa. Sopivia psykiatrisia osastoja olisi ollut olemassa, mutta näin nopealla aikataululla niihin ei ollut mahdollista päästä. Oli myös tiedossa, että A:n seuraava suunniteltu päiväosastojakso alkaisi kuukauden päästä, joten tarvittaisiin vain kuukauden väliaikainen ratkaisu. Se ratkaisu oli sitten lastensuojelun kiireellinen sijoitus Tammirinteen vastaanottokotiin. Ei paras ratkaisu, mutta siinä tilanteessa vähiten huono.

Meillä oli jo yksi aikaisempi kokemus lastensuojelun sijoituksesta noin vuoden takaa. Silloin ratkaisu tuntui erittäin raskaalta ja myös A koki sen traumaattisena. Tällä kertaa osasimme vaatia, että homma tehdään toisin. Siirtoneuvottelussa olivat paikalla sekä hoitavat tahot että lastensuojelun edustajat. Siellä sovittiin normaalia joustavammista käytännöistä, joissa kotona olo, sukulaisten apu sekä lastensuojelun ja lastenpsykiatrian tukitoimet nivottiin yhteen. Nyt kun sijoitusta on enää viikko jäljellä, niin olen melko tyytyväinen ratkaisuun. Olen myös kiitollinen, että palvelujärjestelmän jäykkyydet pystyttiin tässä tapauksessa ainakin osittain ohittamaan ammatti-ihmisten toimesta.

Ainakin pahin kriisi saatiin näillä toimin pysäytettyä, ja nyt toivottavasti vihdoin päästäisiin rakentamaan pidemmän aikavälin hoito- ja sopeutumissuunnitelmaa, jottei elämä olisi pelkkää kriisistä toiseen selviytymistä. Tällä hetkellä jännittää eniten se, miten ensi viikolla alkava päiväosastojakso psykiatrisella lähtee käyntiin. Hoito on varmasti hyvää, sitä en epäile, mutta entäs illat ja viikonloput kotona? Sen näkee sitten ensi viikolla, mutta jo nyt ovat sijoitusjakson aikana pidetyt kotilomat tuottaneet sen verran vaikeuksia, että emme varmasti helpolla tule pääsemään.

Tällä artikkelilla on 4 kommenttia

  1. Mari Nikonen

    Huh, miten raskasta. Voimia ja lämpöä koko perheelle!

  2. Heta Salenius

    Kiitos kirjoituksistasi.
    Arvostan.
    Kamppailen yksin vastaavien juttujen kanssa.

    1. Arto Bäckström

      Kiitos, Heta! Toivottavasti et joudu ihan yksin koko ajan kamppailemaan. Ilman läheisten ja vertaisten tukea eläminen voi olla kohtuuttoman raskasta. Voimia!

Vastaa käyttäjälle Heta Salenius Peruuta vastaus