You are currently viewing Esittelyssä Köpönaattori 3000 – erityistarpeisiin räätälöity lapsi

Esittelyssä Köpönaattori 3000 – erityistarpeisiin räätälöity lapsi

Blogini on tähän saakka keskittynyt erityisesti esikoisemme A:n kanssa koettuihin haasteisiin, mutta kuten pari viikkoa sitten kirjoitin, on huoli toiseksi nuorimmasta lapsestamme kasvanut koko ajan suuremmaksi. Siksi on tullut aika esitellä teille lukijoille tuo viisivuotias supersankarimme T.

T on ollut pienestä pitäen lempinimeltään Köpö, joten tulen kutsumaan häntä blogissani tästä eteenpäin nimellä Köpö. Eli pidemmittä puheitta, hyvät lukijat, saanen esitellä teille Köpön!

Viisivuotias Puuha-Pete

Köpö on ollut hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien kunnon menijä ja tekijätyyppi. Jo kaksivuotiaana hän oppi tekemään itselleen aamiaista, koska eihän viideltä heräävä aamuvirkku jaksa odotella, että joku aikuisihminen kykenee nousemaan sängystä ylös palvellakseen lastaan.

Köpöltä hoituvat lisäksi kaikki kodin ylläpitoon ja korjauksiin liittyvät toimenpiteet käden käänteessä, paitsi aikuisten pyytämät toimet. Siinä vaiheessa, kun saamaton humanisti-iskä vastaa harkitsee toimeen ryhtymistä, on Köpö jo hoitanut kodinkoneiden huollon, Ikea-huonekalujen kokoamisen ja jopa pistorasioiden korjaukset pelkkiä äidin avaimia käyttäen. WAU!

Samalla Köpö on aina varmistanut, että kodissa on korjaustarpeita myös jatkossakin. A, jolla tuntuu olevan (sattuneesta syystä) erityinen yhteys Köpöön, sanoikin jossain vaiheessa, että Köpö on Nemesis, tuhon jumala. Yhdessä vaiheessa A tosin myös keksi tuotteistaa Köpön veikeämmät puolet, ja samalla lapsesta kehittyi upgreidattu versio Köpönaattori 3000. WAU!

Köpöllä on välillä vaikeuksia ymmärtää, milloin hänen toimintansa on ristiriidassa ympäristön normien kanssa. Välillä vaikeuksia on myös ymmärtää, mitä muut hänelle sanovat. Se ei kuitenkaan näytä Köpöä aina häiritsevän. Hänellä on niin selkeästi mietityt ja vahvat omat näkemykset kaikista asioista, että viisivuotiaille tyypillisen kyselykaudenkin hän on korvannut selityskaudella. Aina emme oikein pysty näitä selityksiä ymmärtämään, vaikka sanoista saammekin selvää.

Yhden harvinaisen selväsanaisen selityksen voitte lukea alla olevasta isänpäiväkortista, joka kuvaa aika tyhjentävästi sekä minua että lasta itseään. Tällaista meidän arkemme on:

Köpön viime vuonna sanelema isänpäiväkortti.
Köpönaattori 3000 vs. Nemesis

Köpö on valloittava lapsi. Vaikka hänen kolttostensa vuoksi olemme saaneet yhtä jos toista harmia ja pari päivystysreissua, on käteen jäänyt useammin hyvät naurut kuin murhetta. Köpönaattori 3000 myytäisiin loppuun heti, jos sellaisia kauppojen hyllyiltä löytäisi. Viime aikoina on kuitenkin Köpön toinen minä, Nemesis, nostanut vahvemmin päätään. Ja se huolettaa.

Tuhon määrä on alkanut käydä valtaisaksi. Ei ole päivää, jolloin Köpö ei jotain rikkoisi. Hän myös satuttaa sisaruksiaan ja yrittää myös meitä vanhempia vahingoittaa. Ruokailusta on tullut mahdotonta, samoin kaikki yhdessä tekeminen on yhtä tuskaa. Voimakasta oireilua, selvä se, mutta oireilua mistä? Siihen haluaisimme nyt selvyyden, koska kaikkia tavanomaisia tulkintoja ja ratkaisuja tilanteeseen olemme yrittäneet. Ei ole mitään sattunut, ei ole huomion puutetta, ei oikeastaan erikoisia hankaluuksia aiheuttavia asioita elämässä.

Koska olemme jo A:n kohdalla joutuneet kertaalleen asiat selvittämään, olemme nyt nähneet helpommin Köpön kohdalla vahvoja merkkejä, että hän havainnoi, tulkitsee, prosessoi ja kommunikoi maailmaa epätyypillisemmin kuin ikätoverinsa. Neurokirjon lapselta siis vaikuttaa. Olemme saaneet nyt myös monet Köpön kanssa toimineet ammattilaiset huomaamaan saman.

Vaikka ei millään jaksaisi käydä tätä samaa – no sanotaan nyt suoraan: paskaa – läpi enää toistamiseen, olen kyllä luottavainen, että Köpön kanssa tulemme pärjäämään. Osaammehan me jo tämän homman! Tarvitsemme vain tukea riittävästi ja riittävän nopeasti, jotta voisimme saada viettää elämäämme enemmän tuon hassunveikeän Köpönaattorin kuin tuhon jumala Nemesiksen kanssa.

Tällä artikkelilla on yksi kommentti

Vastaa