Blogi

Useimmille ihmisille on tyypillistä hakea hyväksyntää toisilta ihmisiltä. Hyväksyntää kaivataan läheisiltä, lähiympäristöltä ja koko yhteiskunnalta. Kun puhutaan niin herkästä aiheesta kuin vanhemmuudesta, voi hyväksytyksi tulemisen tarve olla erityisen korosteinen. Kuka nyt ei kaipaisi tulevansa hyväksytyksi sellaisena vanhempana kuin on, varsinkin niinä hetkinä, kun potee vanhemmuudelle tyypillisiä syyllisyyden, riittämättömyyden ja epävarmuuden tunteita.

Hyväksyntää kaipaavat kaikki vanhemmat. Siitä kertoo jo erilaisten perheblogien suuri suosio. Monet varmasti lukevat blogeja ihan tirkistelynhalusta tai mielenkiinnosta, mutta veikkaisin, että isolle osalle on tärkeää saada nähdä, että jonkun toisenkin koti on joskus sotkuinen tai lukea jonkun muunkin hermostuneen lapsilleen. Että on ihan ok olla vajaavainen ja epätäydellinen.

Hyväksytyksi tulemisen kokemuksen saavuttaminen voi olla vaikeampaa erityisvanhemmille, ainakin jos lapsella on jokin neuropsykiatrinen poikkeavuus. Niitä kun ei aina näe päältä päin. Millä sitä sitten voi viestiä ulkopuolisille, että ei tässä kaaoksessa ja lasten häiritsevässä käytöksessä ole kyse huonosta vanhemmuudesta? Ei oikein millään, paitsi kertomalla siitä suoraan ja avoimesti. Mutta eihän sitä voi jokaiselle vastaantulijalle alkaa avautua. Eivätkä kaikki selittämisestä huolimatta suostu ymmärtämään tai hyväksymään.

Tässä kohtaa vertaistuki näyttää todellisen voimansa. On niin mahtavaa, kun voi viettää välillä aikaa sellaisten vanhempien kanssa, jotka tajuavat ilman selittämistä, mitä itse kokee ja käy läpi. Tämä tulee usein ilmi myös blogini lukijoiden kommenteissa. Minun täytyy myöntää, että ehkä tärkein motiivini blogin perustamiselle alunperin oli saada hyväksyntää itselleni ja perheellemme. Enää minun ei sitä tarvitse kirjoittamalla hakea, kiitos teidän lukijoiden!

Hyväksyntä tärkeää myös lapsille

Asiaa pitäisi tarkastella enemmän myös lasten kannalta. Lapsetkin kaipaavat hyväksyntää, vielä enemmän kuin aikuiset. Lapset eivät ole tyhmiä. Kyllä he ymmärtävät hyvin, miten he poikkeavat muista ja oppivat myös peittelemään ja häpeämään ei-toivottuja piirteitään. Aikuisten pitäisi tarkkaan arvioida, miten he lapsille viestivät minkäkin käytöksen toivottavuudesta ja ei-toivottavuudesta. Jos lapsi ei itselleen mitään voi, niin hän voi kokea itsensä kokonaan ei-toivotuksi.

Myös vanhempien omat kokemukset heijastuvat lapsiin. Lapset eivät ole tässäkään suhteessa tyhmiä. Jos vanhempia kohdellaan huonosti tai he eivät voi kokea tulevansa hyväksytyiksi, niin lapset joko aistivat sen tai tiedostamatta omaksuvat vanhempiensa stressiä ja huolta itselleen. Vanhempiin kohdistuva kohtuuton arvostelu tai paheksunta vaikuttaa siis myös lapsiin negatiivisesti. Sen sijaan hyväksyntää kokeva, vahvalla ja realistisella itsetunnolla varustettu, vanhempi periyttää samaa kokemusta myös lapsilleen.

Usein se kovin arvostelija ja lyttääjä on kuitenkin vanhempi itse. Moni saa tehdä paljon töitä ihan jo sen kanssa, että hyväksyisi itse itsensä. Siihen päälle ei tarvita ulkopuolelta tulevaa kuormaa ja syyllistämistä lainkaan. Onneksi itse itseensä voi vaikuttaa ja apuvälineitä löytyy: on terapiaa, mediaatiota, vertaistukitoimintaa, jne.

Hyväksynnän tunteen saavuttamiseksi auttaisi kuitenkin parhaiten, jos ympäristöstä kantautuisi enemmän positiivisia viestejä, ymmärrystä ja tukea. Toiset meistä ovat siitä paremmassa asemassa, että meillä on vahvistava ympäristö, aktiiviset läheiset ja riittävästi tukea ja ymmärrystä. Soisin saman kaikille, jos vaan voisin. Sen vuoksi toivon lisää vanhempainsolidaarisuutta ja tukea kaikille vanhemmille.

Lue aiheesta lisää: Lapsen erityisyyden hyväksyminen on vaikea matka kaikille läheisille