Blogi

Tänään viidesta lapsestamme kaksi nuorinta menivät mummolle hoitoon, ja päätimme hyödyntää tilaisuuden tehdä jotakin hauskaa kouluikäisten lastemme kanssa. On aina yhtä yllättävää, miten paljon perheen sisäinen dynamiikka voi muuttua, kun yksi tai useampi henkilö on tilapäisesti poissa kokoonpanosta. Koko porukalla emme yleensä edes harkitse tekevämme mitään ilman lisäaikuisia vahvistuksena. Päädyimme pienen pähkäilyn jälkeen vierailemaan Merimaailma Sea Life Helsingissä.

Ihan helppoja tällaiset spontaanit päiväretket eivät ole silloin kun A lähtee mukaan. Hermoilu alkaa jo kotona, kun pitäisi jotenkin pysyä nahoissaan sen asian kanssa, että tiedossa on matkustamista ihmisten ilmoille tekemään jotain arkirutiineista poikkeavaa. Jo ennen lähtöä A:n on pakko alkaa kontrolloimaan muiden sisarusten innokkaita reaktioita, ja tappeluksihan se menee.

Tässä vaiheessa me vanhemmat aina voivottelemme, mihin sitä luvattiinkaan ryhtyä. Että vieläkö voitaisiin koko retki perua. Vähän sillä uhkailemmekin lapsia, mutta vain sellaiseen sävyyn, että lapset tietävät sen olevan pelkkä kehotus hillitä riehakasta käytöstä. Todellisuudessa me kaikki haluamme lähteä, haluamme viettää kivan päivän.

Päätämme matkustaa perille junalla. Junassa tapahtuu outoja. Lapsemme istuvat ilman erillistä kehotusta hiljaa vierekkäin tappelematta koko viidentoista minuutin matkan! Käymme yhdessä mielenkiintoisen keskustelun edellisestä lomamatkastamme. Vieressämme istuva arvokkaan oloinen vanhempi rouvaoletettu yltyy kehumaan perhettämme ja vanhemmuustaitojamme. Tekisi mieli sanoa, että näkisittepä vaan, miltä meininki näyttää vuoden kaikkina muina päivinä. Emme kuitenkaan sano sitä ääneen, vaan tyydymme vaimoni kanssa hymyilemällä vahvistamaan hänen harhakuvitelmaansa täydellisestä perheestä.

Sea Life on mieluisa vierailukohde, joskin tungosta on välillä hieman liikaa. A:lle tungos ei ollut tällä kertaa liian ahdistava, joten pärjäsimme sen suhteen hyvin. Mutta voih! Olivat siellä keksineet hienon lasten oppimista tukevan idean. Alueelle oli laitettu yhdeksän kysymystaulua, ja lapsille jaettiin raaputuskortit, joista tuli raaputtaa jokaisen kysymyksen kohdalla oikea vastausvaihtoehto.

Kahdelle muulle lapsellemmehan se oli ihan innostava tapa opetella uusia asioita merenelävistä, mutta A:n kohdalla tilanne oli kaikkea muuta kuin innostava. Aspergeriläiseen mielenlaatuun kun ei kuulu ottaa tällaisia tehtäviä liian kevyesti. Kyseisen tehtävän suorittamisesta tuli koko vierailun päätarkoitus. Lisäksi, kun minä menin häntä vahingossa tönäisemään, hän jo lähtövaiheessa raaputti vahingossa väärän vastauksen viimeiseen kysymykseen.

A:lle oli täysin sietämätöntä, että muut lapset eivät suhtautuneet tehtävään asiaan kuuluvalla vakavuudella. Esimerkiksi pikkusisko suhtautui tehtävään vähän hövelimmin ja raaputti tarvittaessa useampia vaihtoehtoja, jos ekalla ei osunut. Tämä oli A:lle aivan liikaa, ja kun sisko ei komentelua uskonut, oli lopputuloksena hermostuminen. Lopulta koko tehtävä alkoi lämmittää sappea sen verran hyvin, että muutamaan kertaan se pääsi kunnolla kiehahtamaan.

Mitään isompia haasteita ei retkeemme kuitenkaan liittynyt. Kävimme vielä kävelyllä ja syömässä, ja kaikki sujui oikein mallikkaasti. Lapset eivät kiukutelleet sen enempää kuin vanhemmatkaan. A on oppinut ihailtavan hyvin hillitsemään reaktioitaan, vaikka tällaiset retket saavat hänen haastavammat puolensa korostumaan: joustamattomuus lisääntyy, kaikki sanomiset otetaan kirjaimellisesti, siirtymätilanteet ovat vaikeampia ja hermostuminen on herkässä.

Päivän edetessä A:n kuormitustaso kasvoi koko ajan, mutta koska se on täysin ennustettavaa, osasimme suunnitella tämänkin retken realiteettien mukaan. Kaiken kaikkiaan päivä oli erinomainen ja kaikille jäi hyvä fiilis. Moni ei ehkä ymmärrä, mutta tällaiset päivät ovat todella vahvistavia meille. Tällaiset tavalliselta kuulostavat retket kun eivät ole meille koskaan olleet itsestäänselvyyksiä. Tuntuu niin hyvältä, kun voi mennä perheenä ihmisten ilmoille.