Syyllisyyden tunne, ah, tuo kaikille vanhemmille niin tuttu pisto sydämessä. Tunne, joka on toisaalta hyödyllinen ominaisuus varmistaessaan, että huolehdimme parhaamme mukaan jälkeläisistämme. Toisaalta taas saatamme joskus joutua sen musertamaksi, varsinkin jos tunnetta voimistaa erityisvanhemmuuslisä.
Erityisvanhemman korjaussarja -podcastin toisessa jaksossa pureudutaan syyllisyyden tunteen problematiikkaan tarkemmin. Käsittelen jaksossa myös kolmea omaa tulokulmaani, joilla hallitsen syyllisyyden tunnetta:
- Vaikuttaako tuntemani syyllisyys minuun positiivisesti vai negatiivisesti? Voisinko oikeasti toimia paremmin?
- Mistä syyllisyyden tunne on peräisin? Ulkoa vai sisältä päin?
- Onko tunne oikeassa mittakaavassa vai suhteettoman suurta ja vaikuttavaa sen syyhyn nähden?
Kuuntele jakso ja kerro oma näkemyksesi!
[soundcloud url=”https://api.soundcloud.com/tracks/434542224″ params=”color=#ff5500&auto_play=false&hide_related=false&show_comments=true&show_user=true&show_reposts=false&show_teaser=true” width=”100%” height=”166″ iframe=”true” /]
Aiheeseen liittyvä artikkeli: Hyvää ja huonoa syyllisyyttä
Seuraa Erityisvanhemman korjaussarja -podcastia myös Soundcloudissa.
Hyvä kirjoitus. Sitä syyllistää liikaa itseään. Minä joka asiassa.
Kiitos! Sama ongelma taitaa olla itse kullakin, mutta ehkä siihen vain kannattaa suhtautua hyvän vanhemmuuden merkkinä ☺
Hei! Kiitos tästä. Tuttuja teemoja varmaankin kaikille vanhemmille. Toisille enemmän kuin toisille, syyt ovat monet. Ruuhkavuodet ja lapset yhdistelmä haastaa, erityislapsi haastaa lisää, omat lapsuudenkokemukset saattavat sairastuttaa väärän syyllisyyden kokemiseen jne. Joillakin onnekkailla on koko kombo ja rekkalasteittain syyllisyyttä käsiteltävänä. Käsittely kannattaa kaikissa tapauksissa -tässä asiassa voi kasvaa ja oma elämänlaatu ja sitä kautta läheistenkin elämänlaatu parantuu.
Kiitos kommentista! Tuo oli hyvä lisäys, että myös läheisten elämänlaatu paranee, kun syyllisyyttään käsittelee paremmin.