Koulujen resurssit panostaa erityistuen tarpeessa olevien lasten opetukseen on puhututtanut jälleen paljon. Tai milloin se ei olisi puhututtanut? Aihetta sivuttiin myös viime viikolla Ylen Perjantai-ohjelmassa, jonka aiheena oli erityislapset. (Suosittelen katsomaan, kerrankin hyvin toteutettu keskustelu aiheesta.)
Yksi asia minua häiritsee erityisesti: Kun puhutaan integraatiosta ja inkluusiosta, puhutaan usein vain siitä, pitääkö erityislapset laittaa samoihin luokkiin muiden kanssa vai ei. Eihän tämän pitäisi olla niin vaikeaa, sillä lähtökohtaisesti kaikkien pitäisi mennä samoille luokille, mutta niille, joille se ratkaisu ei sovi, täytyy järjestää opetus toisella tavoin. Yksinkertaista, mutta tämä ei olekaan se pointti!
Keskustelu pitäisi aloittaa siitä, miten opetus järjestetään niin, että mahdollisimman moni voisi siihen osallistua yhdessä muiden kanssa. Integraatioperiaatteen tarkoituksena on edistää oppilaiden yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Olennaista ei ole oppilaiden ”järjestäminen” samaan luokkaan, vaan opetusmenetelmien, erityistuen, luokkaympäristön ja asenteiden järjesteleminen kaikille sopivaksi. Ennen kuin integroidaan lapsia, pitäisi ensin integroida erityistuki ja -opetus.
Inkluusioperiaate ei saa olla säästötoimi! #yleperjantai
— Arto Bäckström (@artobackstrom) 5. lokakuuta 2018
https://platform.twitter.com/widgets.js
Usein taitaa kuitenkin käydä niin, että tavallisiin luokkiin integroidaan ensin lapset ja sen jälkeen todetaan, että eipäs nyt ollutkaan enää rahaa avustajiin, erityisopetukseen, luokkakokojen pienentämiseen, opettajien täydennyskouluttamiseen, uusien opetusvälineiden hankintaan ja erityislasten tarpeita tukeviin muihin ratkaisuihin. Säästöpaineet jyräävät kaikki hienot periaatteet niin helposti mennessään.
Pidän kuitenkin ajatusta inkluusiosta hienona. Olisi todella mahtavaa, jos opetus järjestettäisiin kaikille yhteisesti siten, että se palvelisi jokaisen yksilöllistä oppimista ja erityistarpeita, tukisi osallisuutta ja kokemusta hyväksynnästä sellaisina kuin olemme sekä auttaisi kaikkia lapsia ymmärtämään paremmin erilaisuutta ja löytämään jokaisesta heidän omat vahvuutensa.
Sitähän me haluamme, että jokainen oppilas saisi kokea itsensä arvostetuksi ja kyvykkääksi. Se ei kuitenkaan onnistu, jos se ei saa maksaa mitään. Niin kauan kuin ensisijaista on löytää säästöjä, on ymmärrettävä, että opetuksen eriyttämiselle on paljon suurempi tarve kuin mitä haluaisimme.