Pidin 19.5. verkkovälitteisen luennon, jossa avasin nepsyperheiden arkea ja syitä erilaisen käyttäytymisen taustalla antaen samalla vinkkejä ja välineitä arjen haasteisiin. Voit katsoa vapaasti koko tallenteen.
Monissa nepsyperheissä odotetaan kauhulla loma-aikoja, kun ei yhtään voida ennustaa, minkälaisia reaktioita ja oireita muutokset arkirutiineissa tällä kertaa aiheuttavat.
Uskon hyvän elämän perustan olevan siinä, että ihminen pystyy näkemään omat kykynsä, elämään niiden mukaan, selviytymään elämään kuuluvista haasteista sekä osallistumaan yhteisönsä toimintaan yhteisönsä arvostamana jäsenenä.
Poikkeustila on erityislapsiperheiden tyypillinen tila. Nyt koko yhteiskunta on saanut kokeilla hieman samanlaista elämää.
Kun lapselleen ei tahdo löytää apua ja asiat eivät mene oikeaan suuntaan, on silti ylläpidettävä toivoa. Tässä muutamia keinoja toivon säilyttämiseen.
Elämme aikakautta, jossa nuoret, vähemmistöt, vammaiset ja muut aiemmin esityksen seuraajiksi jätetyt raivaavat tiensä yhteiskunnan eturiviin ja lopulta näyttämölle saakka.
On vaikea yrittää pukea sanoiksi, mitä lapsi ajattelee. Helppoa ei ole myöskään sanoittaa, miten raskasta vanhemmille on olla varpaillaan koko ajan.
Mitä asioita tuoreiden erityisvanhempien ja miksei pitkäänkin erityisvanhemmuuden matkaa taivaltaneiden olisi hyvä kuulla? Lue kokeneiden vanhempien vinkit!
Miksi työnantajat siis haluaisivat palkata lapseni kaltaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä kykene vastaamaan ennakko-odotuksiin vaan joutuvat tunnustamaan rajoitteensa heti kättelyssä? Mielestäni tämä huolta aiheuttava kysymys edustaa liian kapea-alaista ajattelua. Pitäisi yhtä lailla pohtia, onko työnantajilla varaa jättää palkkaamatta heitä.
Oma ylivaativuus aiheuttaa arjessa ahdistusta. Ahdistus taas aiheuttaa maltin menetystä. Ja malttinsa menettänyt vanhempi ei ole hyödyksi lapsilleen.