Olen huomannut, että oman ja perheeni turvallisuudentunteen kannalta ehkä merkittävin tekijä on se, että aina joka tilanteessa on olemassa joku, jolle voi soittaa. Se on oikeastaan aika hyvä mittari sille, ovatko tukiverkostot kunnossa. Tilanteesta riippuen tarvitaan aina eri tahoja, joihin voi olla yhteydessä viimeistään silloin, kun hätä on pahin. Hyvää pahoinvoinnin ehkäisyä on se, että soittaa voi jo ennen kuin tilanne kärjistyy pahaksi.
Tarvitaan mummoja, sisaruksia, naapureita tai muita, jotka voi soittaa nopealla aikataululla auttamaan, kun tilanne on päällä. Tarvitaan lääkäreitä, hoitajia tai muita hoitoalan asiantuntijoita, joille voi soittaa, kun lapsen sairauden hoidossa tai kuntoutuksessa tulee ongelmia. Tarvitaan viranomaistahoja, joille voi soittaa, kun tarvitaan muita palveluita ja yhteiskunnan tukea. Tarvitaan myös hyviä ystäviä, joille voi soittaa, kun tuntuu, että on höperöitynyt liiaksi tai maailmankaikkeus kohtelee epäoikeudenmukaisesti. Tarvitaan ylipäätään ihmisiä, jotka auttavat pysymään järjissään ja luovat uskoa, että jotakin voidaan aina tehdä ja kyllä tämä tästä.
Jos sinulta löytyy kaikki edellämainitut, joita vain tarvitset, niin onnittelen. Kaikilta ei löydy. Aina ei ole löytynyt meiltäkään. Pahin tilanne oli oikeastaan silloin, kun vaihdoimme A:n kanssa pienten lasten psykiatrisesta yksiköstä isompien lasten yksikköön. Siirto hoidettiin todella huonosti, siis uuden yksikön puolelta. Pienten lasten psykan puolelta yksi hoitaja, jolla oli hyvä yhteys A:n kanssa, tarjoutui jatkamaan mukana siirtymävaiheen ajan, mutta tämä ei kelvannut uudelle yksikölle. Sen sijaan meille ei tarjottu hetkeen mitään. Siinä vaiheessa homma alkoi syystä tai toisesta kotona kriisiytyä, A:n vointi huonontua ja meidän vanhempien jaksaminen loppua totaalisesti. Eikä ollut ketään kenelle soittaa.
Siinä vaiheessa ainakin koulu oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen ja me itse teimme myös lastensuojeluilmoituksen. Mitään ei kuulunut sieltäkään suunnalta ennen kuin vaimon työterveyslääkäri otti puhelimen käteen ja soitti lastensuojeluun ja väänsi niin kauan, että meidät otettiin asiakkaiksi. Oli kai lastensuojelussa sitten kiirettä tai jotain. Lopulta pääsimme siis asiakkaiksi ja sitten alkoikin tapahtua ja saimme tilanteeseen tyydyttävän ratkaisun. Palvelut Suomessa toimivat usein erittäin hyvin, kunhan ensin vain pääsee niiden piiriin.
Nykyisin haluan aina varmistua, että meillä on aina joku, jolle voimme tarvittaessa soittaa.
